Maamme - Itsenäisen Suomen kulttuurihistoriaMAAMME - ITSENÄISEN SUOMEN KULTTUURIHISTORIA
Tekijä: Kaartinen, Marjo (toim.); Salmi, Hannu (toim.); Tuominen, Marja( toim.)
Kustantaja: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (2016)
Tuotetunnus: 9789522226860


Päivämäärä:29.12.2017
Arvosana:
Otsikko:Kotoinen kulttuurimme
Arvostelu:Emme ainoastaan kohtaa kulttuuria, vaan olemme itse osa sitä, luovasti. Näin pelkistän Maamme -kulttuurihistorian, jonka sivuilla suomalainen kulttuuri elää, omassa kotoisassa kontekstissamme.

Kirjassa on kyllä monipuolinen aihevalinta eikä sen lukeminen ole turhaa: päinvastoin, teos tarjoaa hyviä näkökulmia suomalaisuuteen. Silti sillä on puutteensa.

Kolme seikkaa on jäänyt vähälle tai olemattomalle käsittelylle. Niiden puute vähentää kaksi tähteä täydellisestä, ja ne ovat: kirkko, amerikkalaisuus ja säveltaide.

Luterilaisen kirkon kulttuurinen vaikutus suomalaiseen yhteiskuntaan on monentasoinen, mikä ansaitsisi tulla huomatuksi. On yllättävää, ettei reformaation juhlavuonna ole tätä otettu kulttuuri-ilmiönä huomioon. Se, että luterilaisen - ja myös ortodoksisen - kirkon kulttuuriamme muovannut esittely liki kokonaan puuttuu, on sikälikin epäkohta, että kirkon vaikutus ulottuu huomattavasti sitä itseään laajemmalle alueelle yhteiskunnassa.

Amerikkalaisuuteen kyllä viitataan, mutta ajatellen varsinkin toisen maailmansodan jälkeistä aikaa se olisi vaatinut seikkaperäisempää ja monisyisempää käsittelyä. American influence -on tosiasia, jonka vaikutuspiirissä jatkuvasti elämme. Se, mikä ennen suuntautui Saksaan, kohdistuu nykyisin angloamerikkalaisuuteen. Tätä muuttunutta kulttuurikontekstia olisi varmaan voitu muutaman sivun verran käsitellä. Samalla se olisi tarjonnut hyvän mahdollisuuden kulttuuristen vaikutus- ja syysuhteiden monipuoliseen vertailuun ja analysoimiseen.

Klassisen säveltaiteen esittely on jäänyt olemattomaksi. Miksi näin keskeinen kultturia luova tekijä on jätetty sivuun? Toki ohimeneviä mainintoja on, mutta ne ovat ikään kuin sivulauseessa, marginaalissa. Sitä vastoin populaarikulttuuria käsitellään ansiokkaasti.

Se, mitä kuitenkin kirjaan on talletettu, puoltaa paikkaansa. Turhaa ei sen lukeminen ole - ei alkuunkaan, vaikka aihekattavuus herättää kiittisiä kysymyksiä.


Päivämäärä:13.11.2016
Arvosana:
Otsikko:Maamme
Arvostelu:Maamme -itsenäisen Suomen kulttuurihistoria julkaisun ehdoton plussaa on arkielämän ja populaarikulttuurin analyyttinen esittely.

Päivämäärä:13.11.2016
Arvosana:
Otsikko:Maamme
Arvostelu:Maamme -itsenäisen Suomen kulttuurihistoria julkaisun ehdoton plussaa on arkielämän ja populaarikulttuurin analyyttinen esittely.

Päivämäärä:13.11.2016
Arvosana:
Otsikko:Maamme
Arvostelu:Maamme -itsenäisen Suomen kulttuurihistoria julkaisun ehdoton plussaa on arkielämän ja populaarikulttuurin analyyttinen esittely.

Päivämäärä:03.01.2018
Arvosana:
Otsikko:Kiintoisaa luettavaa kaikille
Arvostelu:Helppolukuinen, monipuolinen ja mielenkiintoinen kirja kotimaastamme. Kiitosta myös kuvitukselle.

Päivämäärä:25.12.2016
Arvosana:
Otsikko:Arvostelu
Arvostelu:Erittäin mielenkiintoinen ja menneisiin aikoihin vievä teos.

Päivämäärä:07.02.2017
Arvosana:
Otsikko:Historiaa omalta ajaltani
Arvostelu:Kiinnostava teos - todella oman aikakautemme asiaa ja jo p

Päivämäärä:20.11.2016
Arvosana:
Otsikko:Hieno opus!
Arvostelu:Suomi ei ole Suomi ilman kulttuuria.